Sulje se

Millaista tietoa etsit?

Kirjoita mikä tahansa sana ja paina Enter

Mitä ovat diabeetikon jalkaongelmat?

Mitä ovat diabeetikon jalkaongelmat?

Jopa neljännekselle diabeetikoista kehittyy tietynlaisia jalkaongelmia ja niillä voi pidemmän päälle olla vakavia seurauksia. Diabetekseen liittyvien jalkaongelmien riskiä voidaan kuitenkin pienentää huolehtimalla jaloista ja seuraamalla niiden kuntoa.

Syyt ja riskitekijät

Verensokerin hallinnan huonontuminen aiheuttaa muutoksia verisuoniin. Tämä koskee etenkin varpaiden, jalkaterien ja säärien ääreisverisuonia. Siksi diabetes voi heikentää jalkojen verenkiertoa.

Diabetes voi myös vaurioittaa jalkojen hermoja, jolloin jalkojen tuntoaisti ja motoriikka huonontuvat. Tätä kutsutaan perifeeriseksi neuropatiaksi.

Ajan mittaan jalkoihin voi myös muodostua kovettumia ja epämuodostumia, ja heikentyneen tuntoaistin vuoksi diabeetikko ei välttämättä huomaa niiden hiertymistä ja painautumista kengässä. Siksi jalkoihin voi huomaamatta syntyä haavaumia (diabeetikon jalkahaavaumia). Heikentyneen verenkierron takia tällaiset haavaumat voivat olla huonosti paranevia ja johtaa syvälle ulottuviin infektioihin. Pahimmissa tapauksissa parantumaton haava johtaa kuolioon, jolloin osa jalasta tai alaraajasta joudutaan amputoimaan.

Riskitekijöitä ovat:

  • ikä (diabeetikon jalkaongelmia esiintyy useammin iäkkäillä henkilöillä)
  • ylipaino
  • korkea verenpaine tai veritulpat
  • pitkään sairastettu diabetes.

Ongelmat alkavat joskus yksinkertaisesta hankaumasta tai väärin leikatusta kynnestä, joka aiheuttaa ajan mittaan infektioita ja muita komplikaatioita. Siksi jaloista huolehtiminen ja niiden säännöllinen tarkastaminen on tärkeää, vaikka riskitekijöitä ei omasta mielestä olisi.

Oireita

Oireita on monenlaisia, ja ne voivat vaihdella paljon eri henkilöiden välillä.

Perifeeriseen neuropatiaan voi liittyä:

  • puutumista
  • pistelyä
  • kramppeja
  • polttelua
  • jalka- ja säärikipua.

Monilla oireet ilmenevät kuitenkin pelkkänä tuntoaistin huonontumisena ja siten kivun, kuuman ja kylmän tunteiden heikentymisenä. Tämä voi johtaa siihen, ettei esimerkiksi hankaumia tai jalkojen kylmyyttä huomata, ennen kuin ongelma on pahentunut. Tästä syystä diabeetikoiden on erityisen tärkeää seurata jalkojensa lämpötilaa ja ulkonäköä.

Kylmältä tuntuva jalka voi viitata huonoon verenkiertoon ja lämmin, punoittava ja turvonnut jalka puolestaan infektioon. Oireisiin viittavia muutoksia jalan ulkomuodossa ovat:

  • varpaankynnen ja/tai varpaan epämuodostumat
  • kovettumat
  • kuiva iho
  • ihon värimuutokset
  • halkeamat tai haavat, jotka usein haisevat pahalle.

Hoito ja ennaltaehkäisy

Ensisijaisesti kannattaa pyrkiä siihen, ettei jalkaongelmia ylipäätään pääse syntymään. Jos siinä ei onnistuta, hoidon tavoitteena on ehkäistä komplikaatiot ja minimoida ongelman pahentuminen.

Ennaltaehkäisevät toimenpiteet ovat yksinkertaisia:

  • Tarkasta jalat päivittäin tutkimalla ja tunnustelemalla niitä.
  • Pese jalat haalealla vedellä.
  • Kuivaa jalat huolellisesti, erityisesti varpaanvälit.
  • Leikkaa varpaankynnet aina suoraan (sisäänkasvaneiden kynsien ehkäisemiseksi).
  • Käytä tilavia kenkiä, joissa on anatomisesti muotoiltu sisäpohja, joka jakaa painon tasaisesti jalalle.
  • Vältä paljain jaloin kävelyä ja käytä aina sukkia kengissä hankaumien välttämiseksi.
  • Verensokerin seuraaminen ja terveet elämäntavat ovat myös tärkeä osa diabeetikon jalkaongelmien ehkäisyä.

Kovettumat ja liikavarpaat kannattaa hoidattaa jalkojenhoitajalla tai jalkaterapeutilla. Jalan haavaumien tapauksessa on heti käännyttävä lääkärin puoleen. Haavaisen jalan lääkärinhoito on äärimmäisen tärkeää! Sen avulla ennaltaehkäistään ongelmat, jotka voivat pahimmassa tapauksessa johtaa amputointiin.

Vaikka jaloissa ei näkyisi tai tuntuisi mitään poikkeavaa, on suositeltavaa käydä jalkojenhoitajan tai jalkaterapeutin tarkastuksessa vähintään kerran vuodessa.

DIA.FI.106-01-FEB2021_E

Kaikki

  1. Maren Volmer-Thole, Ralf Lobmann. Neuropathy and Diabetic Foot Syndrome. Int J Mol Sci. 2016 Jun 10;17(6):917. doi: 10.3390/ijms17060917.
  2. Caroline C L M Naves. The Diabetic Foot: A Historical Overview and Gaps in Current Treatment. Adv Wound Care (New Rochelle). 2016 May 1;5(5):191-197.
  3. Claudia Ramirez-Perdomo, Alix Perdomo-Romero, María Rodríguez-Vélez. Knowledge and practices for the prevention of the diabetic foot. Rev Gaucha Enferm. 2019 Feb 18;40:e20180161. doi: 10.1590/1983-1447.2019.20180161.
  4. D Pitocco, T Spanu, M Di Leo, R Vitiello, A Rizzi, L Tartaglione, B Fiori, S Caputo, G Tinelli, F Zaccardi, A Flex, M Galli, A Pontecorvi, M Sanguinetti. Diabetic foot infections: a comprehensive overview. Eur Rev Med Pharmacol Sci. 2019 Apr;23(2 Suppl):26-37. doi: 10.26355/eurrev_201904_17471.
  5. Alberto J Pérez-Panero, María Ruiz-Muñoz, Antonio I Cuesta-Vargas, Manuel Gónzalez-Sánchez. Prevention, assessment, diagnosis and management of diabetic foot based on clinical practice guidelines: A systematic review. Medicine (Baltimore). 2019 Aug;98(35):e16877. doi: 10.1097/MD.0000000000016877.
  6. Satish Chandra Mishra, Kunal C Chhatbar, Aditi Kashikar, Abha Mehndiratta. Diabetic foot. BMJ. 2017 Nov 16;359:j5064. doi: 10.1136/bmj.j5064.
  7. Caitlin W Hicks, Elizabeth Selvin. Epidemiology of Peripheral Neuropathy and Lower Extremity Disease in Diabetes. Curr Diab Rep. 2019 Aug 27;19(10):86. doi: 10.1007/s11892-019-1212-8
  8. Jonathan Zhang Ming Lim, Natasha Su Lynn Ng,Cecil Thomas. Prevention and treatment of diabetic foot ulcers. J R Soc Med. 2017 Mar;110(3):104-109. doi: 10.1177/0141076816688346.

Making Diabetes Easier

Lääkintätekniikan ja lääkehoidon tietämyksemme ja innovatiiviset ratkaisumme tukevat terveydenhuoltoa ja tekevät kroonisia sairauksia sairastavien arjesta ja elämästä hieman helpompaa.

Our mission?

#Makingdiabeteseasier

Icon
Icon
Icon
Icon
x

Pysy ajantasalla uutiskirjeemme avulla

Tilaa