Minusta on tullut ekspertti kehon signaalien lukemisessa.

Moni on huono kuuntelemaan kehonsa signaaleja. Huomaan sen hyvin etenkin omassa kaveripiirissäni. He painavat täysillä, pysähtymättä kertaakaan kuuntelemaan kehoaan. Ja lopulta keho painaa jarrua heidän puolestaan sairastumalla tai loukkaantumalla. Näen sen usein jo reilusti etukäteen.

Itse olen tyypin 1 diabetekseni ansiosta kehittynyt hyväksi kehon signaalien lukijaksi, enkä usko olevani ainoa. Luulen, että meidän diabeteksen kanssa elävien on pakko tulla hyväksi siinä.

Mutta itselleni on silti edelleen haasteellista toimia oikein signaalien perusteella. Pystyn esimerkiksi selvästi erottamaan, johtuuko väsymykseni unenpuutteesta, henkisestä stressistä, kovasta treenistä, johonkin verensokeriin liittyvästä tai alkavasta sairastumisesta. Ja useimmiten tiedän, mitä minun pitäisi tehdä: levätä ja antaa kehoni palautua. Mutta sen tekeminen ei aina ole helppoa.

Urheilijana tunnen usein velvollisuudekseni olla jättämättä treenejä väliin. Vaikka joskus juuri lepo ja palautuminen ovat avain kehittymiseen. Uskallus jättää treenit väliin, kun keho protestoi, sen sijaan, että vain rehkisi, kunnes se johtaa sairastumiseen tai vammoihin.

On siis tärkeää oppia tunnistamaan ja tulkitsemaan kehon antamia signaaleja, ja uskaltaa luottaa niihin. Joskus kun koulun tai työpäivän jälkeen hieman väsyttää, liikkuminen voi olla juuri se, mitä keho tarvitsee. Mutta väsymys voi myös olla kehon tapa viestiä, että se tarvitsee lepoa. Näiden kahden erottaminen toisistaan on olennaista hyvinvoinnin kannalta.

DIA.FI.461-01-FEB2026