Insuliinia. Pitkä- ja lyhytvaikutteista. Ruiskuja. Kanyyleita. Verensokerimittari. Lansetteja. Testiliuskoja. Ketoainemittari. Pumppu ja pumpun lisävarusteet. Glukagonia. Sensoreita. Lääkärintodistus. Kaikenlaista pientä tarviketta. 
    
Tyypin 1 diabeteksen kanssa matkustaminen tarkoittaa, että KAIKKEEN täytyy varautua. Ja se tarkoittaa todellakin KAIKKEA. Elintärkeä pakkaus voi tulla varastetuksi. Insuliini voi pilaantua väärässä lämpötilassa. Sähköiset ja tekniset apuvälineet voivat alkaa temppuilla. Joissakin maissa suhtaudutaan erittäin epäilevästi ruiskuihin ja neuloihin. Matkoilla voi sairastua. Tai päätyä sairaalahoitoon. Ulkomaille voi joutua jäämään paljon pidemmäksi aikaa kuin oli suunnitellut.

Myös kotona arjessa tyypin 1 diabeteksen hoidossa on varauduttava vaikka mihin, mutta kotimaan kamaralla apuvälineet ovat toivottavasti nopeasti saatavilla. Matkoille täytyy sen sijaan pakata mukaan kaikki tarvittava ja vähän ylimääräistäkin. KAIKKIA tarvikkeita on oltava reilusti mukana siltä varalta, että jokin menee pieleen. 

Olen matkustanut sekä insuliiniruiskujen että insuliinipumpun kanssa niin lämpimiin kuin kylmiinkin kohteisiin, olen lentänyt ja ajanut autolla, ja olen matkustanut sekä yksin että seurassa. Omalta osaltani matkailu on aina sujunut hyvin, mutta toisaalta minulla onkin aina ollut mukanani lähes kolme kertaa enemmän tavaraa kuin mitä olen oikeasti tarvinnut. 

Itse noudatan aina näitä pakkaussääntöjä:

• Pakkaan insuliinin aina käsimatkatavaroihin. Lentokoneen kylmässä ruumassa insuliini voi pilaantua.
• Jos matkustan lämpimään paikkaan, säilytän insuliinia insuliinille tarkoitetuissa kylmälaukuissa. 
• Otan usein mukaan sekä lyhytvaikutteista että pitkävaikutteista insuliinia sen verran, että pärjään kolme kertaa matkan kestoa pidempään. Ajattele, jos et pääse kotiin suunnitellusti tai jos insuliini pilaantuu, varastetaan tai katoaa. 
• Insuliinin lisäksi kanyyleita (neuloja) ruiskuja varten on oltava runsaasti saatavilla.
• Otan mukaan myös reilusti sensoreita. Joskus sensorit eivät toimi, sensori voi irrota (erityisesti helteessä tai uitaessa) tai matka venyy. 
• Pidän mukana aina manuaalista verensokerimittaria siltä varalta, että tekniikka pettää tai mukaan otetut sensorit loppuisivat (reilusta määrästä huolimatta). 
• Verensokerimittaria varten tarvitaan lansetteja (neuloja sormenpääpistoksia varten) ja testiliuskoja. Näitäkin on hyvä varata mukaan reilu määrä. Mittaan verensokerin hyvin harvoin sormenpäästä, mutta siltä varalta, että en voisi käyttää matkalla sensoria, otan mukaan tarvikkeita 10 sormenpäämittaukseen päivässä. 
• Myös ketoainemittaria on hyvä pitää mukana, etenkin jos käyttää insuliinipumppua. Jos sairastuu tai pumppu menee epäkuntoon, ketoaineiden (ja happomyrkytyksen) riski voi olla suuri. Myös kynää käyttävien on hyvä pitää ketoainemittaria mukana esimerkiksi sairastumisen tai insuliinin pilaantumisen varalta. 
• Verensokerimittarin lailla ketoainemittaria varten tarvitaan myös testiliuskoja ja NEULOJA.
• Minulla on aina mukana glukagonia (joko ruiskussa tai nenäsumutteena) siltä varalta, että verensokerini laskee niin matalalle, että menen tajuttomaksi. Glukagoni nostaa verensokeria nopeasti, jos joku muu lähellä oleva voi antaa sitä. 
• Pumpun käyttäjänä mukaan joutuu pakkaamaan myös melkoisen määrän pumpputarvikkeita. Pumpun mallista riippuen mukana täytyy pitää erilaisia pumpputarvikkeita. Insuliinipumpun käyttäjän on silti syytä ottaa mukaan myös insuliinikyniä siltä varalta, että pumppu lakkaa toimimasta. 
• Mukana on hyvä pitää myös lääkärintodistusta, jossa todetaan, että sinulla on tyypin 1 diabetes, minkä vuoksi sinulla on mukanasi lääkkeitä ja tarvikkeita sairauden hoitamista varten. Kuten sanottua, joissakin maissa suhtaudutaan erittäin tiukasti ruiskuihin ja neuloihin, joten todistusta kannattaa pitää mukana. 
• Jos matkustaa yhdessä muiden kanssa, on tietysti erittäin tärkeää, että matkaseurue tietää, miten toimia mahdollisissa hätätilanteissa. 
• Kun olen itse matkustanut yksin, olen kertonut lentohenkilökunnalle, että minulla on tyypin 1 diabetes ja että jos menetän tajuntani tai alan käyttäytyä oudosti, tarvitsen sokeria. Minulla on yleensä ollut mukanani glukagonisumutetta, josta olen myös maininnut. Diabeteksesta kertominen voi tuntua nololta tai vaivalloiselta, mutta se on tärkeää sekä oman turvallisuuden että lentohenkilökunnan turvallisuuden vuoksi, jos jotakin sattuu tapahtumaan. Viime kerralla, kun lensin yksin ja kerroin glukagonisumutteesta, yksi lentoemännistä tuli jopa juttelemaan kanssani ja kertoi, että myös hänen miehellään oli tyypin 1 diabetes (täytyy sanoa, että jutteleminen tuntui mukavalta!). 
• Yritän usein pakata tavarat eri laukkuihin, jotta kaikki ei ole samassa laukussa. Pakkaan insuliinin ja yhden tarvikesetin aina käsimatkatavaroihin. Jos minulla on ruumaan menevä matkalaukku, pakkaan siihenkin tarvikesetin.

[Toim. huom. Tarkista aina, mitä lämpötiloja tekniset diabetestuotteesi kestävät.]

Diabetesvälineiden lisäksi matkoilla tarvitaan tietysti myös muutakin tarpeellista! Vaatteita, kenkiä, passi jne. Kun sairastaa tyypin 1 diabetesta, matkustaminen voi vaatia paljon pakkaamista ja aiheuttaa stressiä, etenkin jos matka on pitkä ja kestää kauan. Jotain unohtuu lähes aina, mutta usein asiat järjestyvät. Omaa mieltäni kuitenkin rauhoittaa se, että olen valmistautunut niin hyvin kuin mahdollista. Silloin voin myös nauttia matkasta enemmän! 
 

Approval number: DIA.FI.482-01-MAJ2026