Perfektionismi ja tyypin 1 diabetes: onko se kestävä yhdistelmä? Suurimpia diabetekseen liittyviä haasteitani on ollut ”täydellisistä” verensokerikäyristä irti päästäminen. Kolmen ja puolen vuoden ajan olen tuntenut jatkuvaa stressiä korkeiden arvojen välttämisestä. Matalia arvoja en ole kokenut stressaaviksi, mutta ”huiput” ja ”vuoret” ovat olleet ahdistavia. Korkeat arvothan ovat ne, jotka nostavat sokerihemoglobiinia (HbA1c) ja ovat syypää tyypillisiin komplikaatioihin.
Heti alussa päätin, etten anna diabeteksen rajoittaa itseäni millään tavalla, vaan aion elää samalla tavalla kuin aina ennen. Valitettavasti niin ei ole kuitenkaan tapahtunut. Diabeteksen puhkeamisen jälkeen on nimittäin opeteltava kaikki uudelleen – miten elää ja samalla jatkuvasti hallita verensokeriaan. Alussa kaikki on yhtä kokeilua, epäonnistumista ja uudelleen kokeilua. Sitä se on myöhemminkin, mutta silloin useimmat asiat on jo kokeiltu ainakin kerran ja tietoa ja kokemusta on alkanut kertyä.
Luulen, että useimmat tyypin 1 diabetesta sairastavat pitävät tiettyjä ruokia helpompina ja tiettyjä ruokia ongelmallisempina verensokerille. Itse olen yrittänyt syödä useimpia ruokia, joista pidän – joitakin niistä useammin kuin toisia. Mutta useimmiten olen sen jälkeen päättänyt välttää ongelmallista ruokaa korkeiden arvojen välttämiseksi, vaikka juuri kyseistä ruokaa olisi ehkä tehnyt kaikkein eniten mieli. Loogista ja järkevää joissakin tilanteissa, mutta tyhmää ja tarpeetonta muulloin. Itse asiassa tein itselleni vain suuren karhunpalveluksen.
Syömishäiriöiset ajatukset, joita minulla oli ollut jo monta, monta vuotta, eivät helpottaneet ruoka-asioita. Nyt stressasin sekä itse ruoasta että sen verensokerivaikutuksista. Valitettavasti omalla kohdallani on yleensä niin, että terveellisenä pidetty ruoka on ystävällisempää verensokerille ja vähemmän terveellisenä pidetty ongelmallista. Korkean verensokerin pelon takia asetin siksi syömiselleni entistä tiukempia rajoituksia. Rajoitukset paransivat verensokeriani, ja parantunutta verensokeria varjelin entistä tarkemmin. Siitä tuli noidankehä, jota sekä syömishäiriö että diabetes ruokkivat.
Mutta nyt, kolme ja puoli vuotta diagnoosini jälkeen, asenteeni korkeisiin verensokeriarvoihin on alkanut muuttua. Tietenkin haluan edelleen olla mahdollisimman paljon tavoitealueella, mutta enää en ahdistu läheskään yhtä paljon, jos arvo nousee sen yläpuolelle. Mistä tämä johtuu? Viime lukukauden jälkeen tunsin, että minun on pakko muuttaa elämääni, jotta pärjäisin jatkossa. Ja kaksi pääaluetta, joilla muutos oli tarpeen, olivat täydellisten verensokerikäyrien tavoittelu ja syömishäiriöiset ajatukseni. Nämä kaksi ovat todellakin kulkeneet käsi kädessä, sillä yhden haastaminen on automaattisesti haastanut myös toista!
Toinen asia, joka on vähentänyt korkeisiin arvoihin liittyvää stressiäni, on että olen useita kertoja joutunut olemaan monta tuntia korkean verensokerin kanssa opintojeni käytännön harjoittelun aikana. Harjoittelupäivinä verensokeria ei ole helppo hallita, ja monesti olenkin saanut sen laskemaan vasta kotona. En tietenkään halua, että tämä jatkuu, mutta olen joutunut hyväksymään, ettei asialle ajoittain voi mitään.
Rakastan opintojani, mutta lääkäriopiskelijana saan myös säännöllisen muistutuksen diabeteksen mahdollisista komplikaatioista. Useimmilla tapaamistani komplikaatiopotilaista on kylläkin ollut tyypin 2 diabetes, mutta komplikaatiothan ovat molemmissa samat. Seuraukset verensokerin hoitamatta jättämisestä eivät todellakaan ole mukavia...
Asetamme itsellemme hirveän korkeita vaatimuksia käyrien suhteen. Asia on mutkikas, koska kyseessä on kuitenkin oma tulevaisuus... Mutta mitä tulevaisuus on, jos ei pysty elämään nykyhetkessä? Tämä on itselleni vaikea yhtälö. Mutta uskon, että tuntemani ”uusi mielenrauha” perustuu pitkälti siihen, että olen joutunut myöntämään, ettei diabeteksen hallinta voi olla yhtä helppoa kaikissa elämänvaiheissa. Teen siis vain parhaani, ja enempää en voikaan tehdä.
Olen äärettömän kiitollinen siitä, että sairastuin diabetekseen vuonna 2022 ja että meillä Ruotsissa on kaikki ne apuvälineet saatavilla, mitä on. Sensorit ovat loistavia. HbA1c-arvot ovat yleisesti ottaen parantuneet todella paljon niiden tulemisen jälkeen, mikä on hienoa. Toisaalta itselleni pienenä haittapuolena on se, että näen arvoni jatkuvasti. Diabetesnäkökulmasta tämä on tietenkin hyvä asia, mutta käyrän jatkuva näkeminen luo myös valtavasti paineita. Stressin vähentämiseksi olen ajoittain pakottanut itseni pitämään tietyn pituisen tauon arvojen katsomisten välillä. Koska välillä olen ollut lähes riippuvainen käyrän seuraamisesta…
Toivon mukaan diabetekseen löytyy tulevaisuudessa parannuskeino! Ja sitä odotellessa elämäämme helpottavia apuvälineitä tulee varmasti lisää. Mutta tälläkin hetkellä olen todella tyytyväinen Dexcomilta saamaani apuun!
DIA.FI.459-01-FEB2026
