Hei!

Olen Olivia, ja minulla on ollut tyypin 1 diabetes kolme vuotta. Olen 23-vuotias, asun Ruotsin Skånessa ja olen tällä hetkellä opiskellut lääketiedettä kolme vuotta. 

Sen lisäksi, että toimitan haiman virkaa 24 tuntia vuorokaudessa ja opiskelen lääketiedettä, elämääni kuuluu treenaamista, ystävien tapaamista, ajan viettämistä perheen kanssa, sarjojen ja elokuvien katselua sekä tutustumista muihin tyypin 1 diabeteksen kanssa eläviin Instagram-tilini @t1ddygnetrunt kautta. 

Vuosi lukion jälkeen, kun olin 20-vuotias, olin valmis lähtemään maailmalle matkustelemaan. Olin irtisanoutunut työstäni ja juuri aloittamassa hauskan matkan suunnittelua, kun immuunijärjestelmäni päätti hyökätä haimaani vastaan. 

Huhtikuussa 2022 olin todella väsynyt, väsyneempi kuin koskaan ennen, minua janotti ja ravasin yöllä vessassa. Olin koko ajan nälkäisempi ja söin yhä enemmän ja enemmän, mutta vaa’an lukema vain tippui. Soitin terveyskeskukseen, ja minua kehotettiin odottamaan ja palaamaan asiaan, jos tilanne pahenee. 

Viikot kuluivat ja oireet lisääntyivät. Kärsin sietämättömästä suun kuivuudesta, varsinkin silloin, kun olin syönyt paljon ja etenkin karkin syömisen jälkeen. Muutaman kerran kieleni muuttui kokonaan valkoiseksi kuivuuden vuoksi. Jälkikäteen ajateltuna luulen, että minulla oli sienitulehdus myös alapäässä, koska kutina oli niin kamala. Yöllä koko jalkani kramppasivat, ja minun oli noustava useita kertoja ylös venyttelemään lihaksia. Lopulta sain näköhäiriöitä, enkä pystynyt näkemään televisiota selvästi tai lukemaan viestejä puhelimestani. 

En ole luulosairas, ja siksi etsinkin loogisia selityksiä kaikille oireilleni. En myöskään koskaan kertonut perheelleni tilanteen vakavuudesta, joten kukaan ei voinut kehottaa minua hakemaan apua. Kun sitten en eräänä iltana pystynyt lukemaan äitini lähettämää viestiä, hän arveli, että näön sumentuminen voisi olla merkki diabeteksesta. Seuraavana päivänä soitin terveyskeskukseen toistamiseen. Kävin verikokeissa ja minut lähetettiin heti päivystykseen. Minulla oli tyypin 1 diabetes. Päivä oli 20. kesäkuuta 2022. 

Kotona minua odotti uusi arki, ja matkasuunnitelmani peruuntuivat. Olin hakenut keväällä yliopistoon oikeastaan vain siksi, että niin piti tehdä. Olin siitä tuolloin hyvin kiitollinen, koska mitä muuta olisin nyt tehnyt? Sen lisäksi, että arkeni muuttui ja minun piti jatkuvasti mitata verensokeria, muutin pois kotoa ja aloitin tiiviin yliopisto- ja opiskelijaelämän, johon liittyi vaikka mitä uutta.

Minulla ei ollut sairastuessani mitään käsitystä tyypin 1 diabeteksesta (tai mistään muustakaan diabeteksen muodosta), ja tiesin oikeastaan vain sen, että tautia sairastavien verensokeri voi laskea ja he voivat pyörtyä. Minulla oli samoja harhaluuloja kuin monilla muillakin ihmisillä, ja ensimmäinen ajatukseni oli: ”Enkö saa enää syödä makeaa?” Jostain tiesin, että karkkia oli lupa syödä. Olimme lukiossa kuunnelleet valtakunnallisia kokeita varten luennon nimeltä ”Pikkuveljelläni on diabetes ja hän saa syödä karkkia”. Muuta en luennosta sitten muistanutkaan...

Toinen melko nopeasti esiin noussut pelko oli se, oliko tämä itse aiheutettua. Olen aina liikkunut aktiivisesti ja syönyt terveellisesti, mutta rakastan myös herkutella makeisilla, kakuilla, leivonnaisilla, jäätelöllä ja muulla makealla. Mainitsin asiasta autossa matkalla päivystykseen, mutta äiti totesi heti, etten todellakaan ollut aiheuttanut tätä ja etten olisi voinut tehdä mitään toisin. 

Kahden päivystyksessä vietetyn päivän jälkeen olin saanut PALJON uutta tietoa diabeteksesta. Tajusinkin melko nopeasti, että sairaus tulee vaatimaan paljon... ja koska olen kontrollifriikki ja perfektionisti, arjestani tulisi todella haastavaa, kun yrittäisin pitää verensokerin kurissa – tai minun silmissäni täydellisenä. Nyt kolme vuotta myöhemmin yritän edelleen päästää irti hallinnan tarpeesta.

Tajusin myös melko nopeasti, että tyypin 1 diabetesta koskevia harhaluuloja on aivan liikaa ja tietoa aivan liian vähän. Siksi perustin Instagram-tilin perhettä ja ystäviä varten, jotta he ja muut ymmärtäisivät, millaista elämä on tyypin 1 diabeteksen kanssa. Halusin hälventää harhaluuloja ja kertoa ihmisille, miten vaaratilanteissa pitää toimia. Instagram-tili on vähitellen kasvanut, ja olen sen kautta tutustunut moniin ihmisiin, joilla on jokin yhteys diabetekseen. Diabetesyhteisö on kaikin tavoin uskomaton, koska diabetes on minun silmissäni hyvin yksinäinen sairaus. 

En ole koskaan oikeastaan ollut vihainen siitä, että sairastuin. Olen totta kai ollut turhautunut, surullinen ja joskus lannistunut mutta en koskaan vihainen. Yritän sen sijaan nähdä myönteiset puolet ja ottaa niistä kaiken irti, koska uskon, että se helpottaa elämää. Kun elämä tuntuu vaikeina hetkinä epäreilulta, yritän miettiä asioita, joista voin olla diabeteksen suhteen kiitollinen: 

- Olen kiitollinen siitä, että sain elää koko lapsuuteni ja nuoruuteni ilman tätä sairautta.

- Olen kiitollinen siitä, että sairastuin vuonna 2022, kun saatavilla on edistyneitä teknisiä apuvälineitä! Nykyään käytän Dexcom G6:ta ja Omnipodia, jotka todella helpottavat arkea.

- Olen kiitollinen siitä, että kaikki diabeteksen hoito on Ruotsissa ilmaista.

- Olen kiitollinen siitä, että voin edelleen tehdä melkein kaikkea, mitä haluan, vaikka se vaatiikin suunnittelua. Tietenkin se vaatii paljon energiaa ja ajatustyötä, mutta pystyn siihen, jos haluan! 

Haluan ajatella, että kaikki tapahtuu syystä, ja voin rehellisesti sanoa, että näiden kolmen vuoden jälkeen voin luetella vaikka kuinka monta myönteistä asiaa, joita diabetes on minulle antanut.        
 

DIA.FI.416-01-OKT2025