Tavoitealueella oleva verensokeri on elimistön kannalta ratkaiseva, jotta se voi parantua tehokkaasti.

Urheiluvammat ovat melko yleinen ilmiö huippu-urheilussa. Minullakin on niistä omakohtaista kokemusta. Koska minulla on tyypin 1 diabetes, vammat aiheuttavat kuitenkin lisähaasteita, sillä ne vaikuttavat sekä verensokerin hallintaan että insuliinimääriin. 

Vammaa voi verrata flunssaan – elimistö tekee kovasti töitä parantuakseen tai toipuakseen, mikä johtaa usein verensokerin nousuun ja insuliinin tarpeen lisääntymiseen. Akuutteihin vammoihin liittyy usein kipua, jonka aivot tulkitsevat stressiksi. Tällöin elimistössä alkaa vapautua stressihormoneja, kuten adrenaliinia ja kortisolia, mikä puolestaan nostaa verensokeria. Lisäksi tulehdussytokiinit, joita vapautuu vamman tai tulehduksen aikana, voivat lisätä insuliiniresistenssiä ja siten nostaa verensokeriarvoja.

Jos vamma rajoittaa myös fyysistä aktiivisuutta, se voi aiheuttaa lisäongelmia. Jos henkilö on tottunut kovaan treenikuormitukseen eikä yhtäkkiä pysty liikkumaan yhtä paljon, insuliinin tarve kasvaa merkittävästi. Tämä on elimistölle suuri muutos, ja verensokerin hallinta voi vaikeutua.

Lisäksi tyypin 1 diabetesta sairastaville on erityisen tärkeää pitää verensokeritaso mahdollisimman alhaisena paranemisprosessin aikana. Vakaa verensokeri on elimistön kannalta ratkaiseva, jotta se voi parantua tehokkaasti. Jos diabetesta ei hoida hyvin tänä aikana, paraneminen voi kestää paljon kauemmin, mikä saattaa johtaa noidankehään. Urheiluvammat eivät siis ole vain fyysinen haaste vaan myös monimutkainen tasapainoilutehtävä tyypin 1 diabetesta sairastaville.

DIA.FI.372-01-APR2025