Tyypin 1 diabetekseni puhkesi, kun olin viisivuotias, joten olen kasvanut sen kanssa. Tunnen, että diabetes on osa minua. Mutta se ei määrittele minua. Olen oppinut hyväksymään sairauden ja elämään sen kanssa. Luulen, että joillekin – varsinkin teini-iässä sairastuville – diabeteksen hyväksyminen uutena osana itseä voi olla aluksi hyvin vaikeaa.

Diabetekseni on mukanani kaikkialla, vuorokauden ympäri. Treeneissä, matkoilla, ihmissuhteissa. Myönnän, että on ollut jaksoja, jolloin diabetes on vienyt liikaa tilaa henkisesti, ja se on ollut rankkaa. Pahinta on mielestäni, kun olo on huono matalan tai korkean verensokerin takia. Ja joskus tietenkin tekee mieli huutaa tekniikan reistaillessa. Mutta sehän on vain tekniikan reistailua.

En ole antanut diabeteksen vallata persoonallisuuttani, vaikka se on toki vaikuttanut siihen. Diabeteksen takia olen järjestelmällinen ja osaan suunnitella ja ottaa vastuuta. Pidän näitä vahvuuksina. Moni ystävistäni ei ole alkuun edes tiennyt, että minulla on diabetes, ennen kuin he ovat nähneet minun vaihtavan pumpun tai vastaavaa. Silloin useimmat heistä ovat olleet hyvin uteliaita ja kyselleet, millaista on elää diabeteksen kanssa. Minulle se on normaalia, koska se on osa minua. Mutta se ei ole koko tarinani.

DIA.FI.462-01-FEB2026